Oy Helka Hyy

Oy Helka Hyy on perustettu 1.12.1999. Oma puoti, Hyymälä, avattiin iloisin avajaisin Tuuloksen Karutan kylään kesäkuussa 2000. Siellä se toimi onnellisena koivujen ja kuusien katveessa vanhassa hirsitalossa. Pihalla tepastelivat touhukkaina kanat ja kukko sekä biologiset ruohonleikkurit Mää ja Sää – lampaat. Isännän harrastuksiin kuuluu wanha woima, eli maamoottorit, koneet, prätkät, vanhat autot yms. vempaimet. Ne tuotiinkin ulos ihailtaviksi, mutta vain kauniilla ilmalla. Hyymälän taakse raivattiin lapsille ja lapsenmielisille leikkimielinen luontopolku halausmäntyineen ja mietiskelykivineen. Vanha maalaispiha ja luonto nurkan takana toivat tunnelmaa.

Maaliskuussa 2004 puhalsivat uudet tuulet: Tuulokseen avattiin kauppakeskus Tuulonen, jonne myöskin Hyy muutti pesäpaikkansa. Uusi uljas Hyymälä, Hyypermarket, sisustettiin upealla vanhalla kelolla ja portinpylväissä vahti ikihonkaan veistetyt Suomen karhu ja Hämeen ilves eli Hotso ja Hilves. Veistokset teki kukas muu kuin Karhunen Mikkelistä ja muun sisustuksen suunnitteli ja teki oikosulun assistentti Tapsa Harju. Sisustus oli hieno, suorastaan “puiseva”.

Aikansa kutakin: levottomat jalat veivät Hyyn 2009 kaupungin pyörteisiin, kun muutimme Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehtaalle. Siellä meillä oli hienot arkkitehtooniset tilat kultturellissa ympäristössä ja kun työt keskittyivät talveen, saimme jopa vähän kesälomaa!

…mutta mieli paloi maalle ja ihan omaan tilaan, jonka aukioloajoista yms. voi itse päättää. Löysimmekin mukavan paikan, oikein “ostarin helmen” Tuuloksen Syrjäntaan vanhasta liikekeskuksesta. Saimme taas kaipaamamme kelosisustuksen ja tunnelman sen mukana. Hotso ja Hilves pääsivät arvoisilleen paikoille tervehtimään tulijoita. Aloitimme tässä uudessa paikassa 1.6.2011. Samalla meistä tuli vahingossa myös kahvin keittäjiä. Viereinen kahvila lopetti juuri kun olimme avanneet. Totesimme, ettei se semmoinen vetele ja ryhdyimme heti korjaustöihin ja nyt meiltä saa myös hyvää kahvia ja pullaa.

Ja nettikaupassakin kannattaa käydä!

Kaiken tämän ovat mahdollistaneet mm. uskolliset kanta-asiakkaat, jotka muutoista huolimatta ovat seuranneet mukana. Kiitos.

Tämä on testikauppa sivuston testaamista varten — tilauksia ei käsitellä